maanantai 13. toukokuuta 2013

13 päivän jälkeen..

Kävin tänään shoppailemassa, etsin mustaa siistiä paitaa. Löysin lopulta yksinkertaisen mustan paidan mutta vain pojalleni, ajattelin että se sopii hyvin mustien farkkujen kanssa ja pikkunen rusetti kaulassa tekee asusta siistin mutta ei liian yliampuvan. Kotiin saapuessa mietin tämän kuukauden pika ostoksia ja niiden tarkoitusta. Ostan vain kahteen tarkoitukseen vaatteita: häät ja hautajaiset. Ystäväni häät ovat noin 4 viikon päässä ja 13 päivää sitten koko elämäni muuttui, 13 se epäonnen luku.

1.5.2013 oli vappuaatto ja isäni kuoli. Kuolema oli yllättävä ja nopea, ei ollut syytä tai tarkoitusta. Kukaan ei meitä valmistanut kuolemaan, ei ollut mitään joka oli varoittanut meitä että hän saattaa näinä aikoina lähteä pois. Tiedän että kuolema ei ole ikinä yhtään sen helpompi, ei vaikka sairaus veisi, ei vaikka tietäisi kuolemansa päivämäärän. Surun ja tuskan määrä on aina sama mutta kumminkin erilainen. On tilanteita jolloin menetyksen ymmärtäisi paremmin, olisi ns. selitys mutta se on aina sama kuolema ja sen tuomat tunteet.


Mitä tunnen nyt, 13 päivän jälkeen?
Kai olen menossa siinä käsittely vaiheessa. Tiettyjen tutkimuksien mukaan on vaiheita millä tavoin ihminen käsittelee kriisi tilanteet: Shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja lopuksi uudelleen suuntautumisen vaihe.  Tähän omaan "vaiheeseen" kuuluu se tapahtuneen ymmärtäminen, hyväksyminen ja tästä alkaa se surutyö...joskus kyllä taidan valua reaktiovaiheeseen (kuuluu mm: ahdistus, tapahtuma toistuu mielessä, painajaisia, yrittää tiedostaa tilannetta).
Tunnen surua, ikävää, suuttumusta ja ahdistusta. Saan tehtyä enemmän asioita ja haluan jotenkin vain sinnitellä päivät eteenpäin vaikka joskus haluan pikakelata päivän seuraavaan aamuun.
 Kaipaan kovin isääni ja joskus jopa meinaan soittaa hänelle kunnes muistan "ainiin, ei hän enää vastaa".  Joskus saatan säikähtää kaupungilla kun luulen näkeväni isäni näköisen miehen. Ajattelen häntä usein, mietin menneisyyttä, lapsuutta. En kadu mitään tekemättä tehtyjä tai sanottuja asioita ja sanoja, en kadu pahoja sanoja ja riitoja. Ne kaikki ovat vain osa elämää, osa kasvamista. Ajattelen hyvällä kaikkea kivaa, olen onnellinen että juuri HÄN on ollut isäni. Hän kasvatti minusta tämän aikuisen naisen joka olen ja ihan hyvää työtä hän on äitini kanssa tehnyt. Hänen osuus vain päättyi tähän. Olen ylpeä että hän oli lapselleni ukki ja he saivat nauttia toisistaan jopa neljän vuoden ajan...enemmän olisin halunut pyytää mutta poikani on saanut niin hyvät eväät tulevaisuuteen että uskon että nämä vievät hänet pitkälle! Poikani suree myös, näkee painajaisia ja itkee öisin, tämä on sydäntä särkevää mutta tulee lapsenkin antaa surra ja lohdutan häntä parhaani mukaan. Olen ollut rehellinen pojalleni  mitä ukille tapahtui eli "ukki kuoli mutta ukki pysyy sinun vierelläsi aina ja suojelee sinua. Ukki rakastaa sinua".  Päivä kerrallaan, onneksi lapseni muistuttaa minua siitä mitä minulla on ja mistä saan nauttia vielä monta vuotta. Isäni sai nauttia isyydestä 25 vuotta ja ukkina olosta 4 vuotta, hän sai nauttia elämästä täydellä sydämellä, koki elämää, näki maailmaa, loi uraa, nauroi, itki, nautti, rakasti ja sai vastarakkautta. Hän eli. Mitä elämältä muuta voisi haluta?

Didn't mean to make you cry
If I'm not back again this time tomorrow
Carry on, carry on, as if nothing really matter.
Too late, my time has come
Sends shivers down my spine
Body's aching all the time
Goodbye everybody - I've got to go
Gotta leave you all behind and face the truth.

anyway the wind blows...


Isä, ukki, aviomies, veli, poika. Rakastamme sinua.


 Death is not the greatest loss in life.  The greatest loss is what dies inside us while we live.  ~Norman Cousins


-J


Ps. Hei, sinä joka tämän luit toivon että saat ehkä apua oman suruusi ja ehkä jonain päivänä suru muuttaa muotoaan ja elämä ei olekaan enään niin musertavaa kun muut ovat menneet, ehkä vielä heräät harmaasta unesta ja huomaat että tuulikin puhaltaa...



torstai 9. toukokuuta 2013

Boudoir in night photography

Taas on ollut turhan pitkä tauko blogin päivityksestä! Vappukin tuli ja meni, toivottavasti teillä oli rauhallinen ja mukava vappu! Itselläni on ollut elämäni kamalin viikko ikinä ja kyllä elämä on muuttunut salaman nopeasti! Tästä voin kertoa teille hiukan myöhemmin... Nyt vielä palaamme rennompaan asiaan ja  jaan kanssanne noin muutama viikko sitten otetut valokuvat, kuvaajana toimi Timo Koponen ja mallina minä. Kuvasimme omassa kodissani. Mielestäni kuvista tuli oikein kivoja niissä löytyi yllätten tarina, se tarina jääköön jokaisen katsojan katsottavaksi.
Voit käydä seuraamassa minua omalla facebook sivuiltani --> Jasilyn

 Kuvia ei saa käyttää ilman lupaa! Images may not be used without permission!


Photographer: Timo Koponen
Model: Jasilyn

(C.) Timo Koponen, Model: Jasilyn

Mitä mieltä olette?


So dear night the half of life is,
And the fairest half indeed.
~Johann Wolfgang von Goethe



-J